Omat kokemukset
Ajattelin aiemmin, että ihmiset, jotka kävivät säännöllisesti psykologin vastaanotolla ja terapiaryhmissä, kärsivät vakavista mielenterveysongelmista. En kokenut kuuluvani tuohon ryhmään. Vasta kun täytin 34 vuotta, tajusin tarvitsevani psykologia ja viikottaista vertaistukiryhmää. Psykologilla kävin joka toinen viikko noin kahden vuoden ajan.
Toinen syy, miksi en uskonut tarvitsevani terapiaa ja vertaistukea oli, että uskoin tarvitsevani vain Jumalan kosketusta, ihmettä tai jotain dramaattista tapahtumaa, joka pakottaisi minut kääntymään pois synnillisistä käyttäytymismalleistani. En ymmärtänyt että Jumala toisi muutoksen elämääni vasta, kun oppisin luottamaan muihin ihmisiin.
Minulla oli uskonnollisia näkemyksiä siitä, miten paraneminen tapahtuisi. Painotin paranemisen lähteinä rukousta, paastoa, Raamatun tutkistelua, seurakunnan aktiviteetteihin osallistumista ja muita hengellisiä harjoituksia. Väheksyin asioita kuten avoimuutta ja rehellisyyttä muiden kanssa, avun pyytämistä viisaammilta, tilivelvollisuutta jollekin luotetulle ihmiselle, tiettyjen ongelmien työstämistä ja elämäntaitojen oppimista. En nähnyt näitä olennaisiksi asioiksi parantumisprosessilleni.
Luulin myös, että riittää kun olen rukoillessani rehellinen Jumalalle. Kerroin Hänelle privaatisti elämäni asioita. En tiennyt, että kerroin vain Jumalalle privaatisti asioitani, koska pelkäsin liikaa kertoakseni heikkouksistani kenellekään muulle. Olin häpeissäni siitä, etten kyennyt kontrolloimaan seksuaalisuuttani tiettyinä aikakausina. Olin vääristänyt kuvan Jumalasta ja itsestäni. Itse asiassa kierrätin vain omaa valitustani riippuvuuskäyttäytymisestäni Hänen läsnäolossaan.
Ehkä vahvin syy siihen, että kaihdoin terapiaa ja vertaistukea oli se, että ajattelin voivani voittaa ongelmani yksin. En tiennyt tarvitsevani muiden apua. Ajattelin, etteivät ongelmani olleet kyllin vakavia, ja että pääsisin kyllä jossain vaiheessa niistä eroon.
Pastorina olin liian ylpeä myöntääkseni, että yhä taistelin kontrolloimatonta seksuaalista käyttäytymistä vastaan. Halusin muiden mieluummin ajattelevan minusta ylevästi hengellisenä ihmisenä, joka on ystävällinen, antautunut ja lahjakas – eikä seksiriippuvaisena ihmisenä, joka tarvitsee terapiaa. Häpesin itseäni. Toisaalta nautin salaisesta seksuaalisesta toiminnastani, mutta toisaalta en halunnut kenenkään tietävän siitä.
Jos sinulla on samanlaisia ongelmia kuin minulla – haluan rohkaista sinua – liity vertaistukiryhmään ja etsi terapeutti itsellesi avuksi. Siihen kannattaa satsata!
Andy, Sipoo
Kasvoin kodissa, josta tuntui puuttuvan aikuisuus. Luulin aina, että aikuiseksi kasvaminen merkitsee kaikkien rajoitteiden katoamista. Ihminen on ensi sijassa omaa nautintoaan tavoitteleva olento. Me lapset ja meidän vanhempamme olimme ikään kuin osa yhtä massaa, jonka liikahdukset perustuivat tunteiluun ja kunkin oman edun tavoitteluun. Olimme kaikki taipuvaisia addiktiokäyttäytymiseen, yksi taipui yhden, toinen toisen lohduttajan pariin. Välien selvittelyt merkitsivät usein perheväkivaltaa. En muista, että kukaan olisi useinkaan ilmaissut puhdasta elämäniloa tai tyytyväisyyttä. Kaikki elivät ärsyyntyneinä elämään, tiiviisti yhdessä ja silti äärettömän yksin. Lue loppuun
ELÄVÄT VEDET -TYÖSSÄ HÄPEÄ SULAA
– SARIN HAASTATTELU SYKSY 2013
Mitä Jumala on tehnyt omassa elämässäsi EV-työn kautta?
Lapsena hylkäsin itseni, koska en halunnut olla tyttö vaan poika. Elin häpeän kanssa, kun en voinut kertoa ongelmistani monellekaan ihmiselle. Vuonna 2010 osallistuin Kutsu Kasvuun –kurssille ja sitten Elävät Vedet –pilottikurssille. Seuraavana kesänä 2011 osallistuin EV-koulutukseen. Jo ennen Elävät Vedet –ohjelmia olin lukenut kirjoja ja käynyt sielunhoidossa, mutta kursseilla opin monia tärkeitä asioita lisää.
Ensimmäisiä muutoksia, mitä huomasin itsessäni, oli se, että häpeä lähti vähenemään. Olemassaolon tunteeni, minuuteni, naiseuteni ja rajat suhteessa toisiin ihmisiin ovat myös vahvistuneet. Asiat, jotka ennen sitoivat, ovat menettäneet otettaan ja koen enemmän vapautta. Suunta on hyvä, mutta haluan mennä vielä eteenpäin.
Tämän kaiken lisäksi olen Elävät Vedet –työssä oppinut hengellistä vastuun ottamista ja löytänyt omannäköiseni palvelupaikan.
Mitä olet nähnyt Jumalan tekevän EV-työn kautta muiden elämässä?
Olen nähnyt muissa samanlaista muutosta kuin itselläkin: he alkavat elää enemmän ja todemmin. Heidän katseensa on erilainen kuin silloin kun tulivat mukaan.
Ei minulla ole aina vahvaa uskoa, että ihmisissä tapahtuisi ihmeitä. Kaikilla eivät muutokset tapahdu nopeasti vuodessa tai kahdessa. Olen kuitenkin löytänyt itseni sanomasta: ”Enpä olisi uskonut, että tuo ihminen on voinut muuttua noin paljon!” Haluaisin nähdä lisää Jumalan työtä ihmisissä!
Tämän vuoden heinäkuussa palvelin Elävät Vedet –opetuslapseusviikolla ylistysryhmässä rumpalina. Koin, että paikalla oli hyvä henki ja käytännön järjestelytkin sujuivat hyvin. Viikko oli tasapainoinen ja koska osallistujia oli vähemmän, olimme tiiviimpi ryhmä.
Mitä tulevaisuuden tavoitteita on Jyväskylän EV-työssä?
Tänä kesänä Andy ja Sirkku Chambers muuttivat pois Jyväskylästä. Toivon, että saamme uuden vahvan tiimin, joka jatkaa EV-työtä. Jyväskylässä on paljon nuorta porukkaa mukana. Toivon, että saamme lisää seurakuntia mukaan tukemaan EV-työtä. Tänä lukuvuonna on toiveenamme järjestää lyhytkestoinen pilotti -EV –kurssi.
Olin mukana ensimmäistä kertaa Elävät vedet -leirillä ja hauan kertoa oman näkemykseni leiristä ja kuukausiliitteessä julkaisemastanne Antti Pikkasen jutusta Homosta ehjäksi. Ensinnäkin koen, että leirille soluttautunut Antti Pikkanen petti täydellisesti meidän kurssilaisten luottamuksen. Vaikkei hän jutussaan kertonutkaan nimeltä ihmisten henkilökohtaisia asioita, hän rikkoi sopimuksen luottamuksellisuudesta jo siinä, että hän valehteli, ettei ollut toimittaja. Toimittajathan eivät olleet tervetulleita leirille, koska siellä käsiteltävät asiat ovat hyvin intiimejä ja ihmiset tulevat sinne hyvin aralla mielellä. Kuka olisi halunnut kertoa elämänsä kenties vaikeimpia asioita toisille osallistujille tietäen, että edessä istuu toimittaja? Pikkanen on pettänyt myös tulevien leiriläisten luottamuksen: kuinka moni voi mennä luottavin mielin leirille tulevaisuudessa? Kenties tämä olikin toimittajan perimmäisin tavoite: sabotoida kristillistä ”eheytymistoimintaa”? Oliko tämä todella niin ”yhteiskunnallisesti merkittävä” asia? Lue loppuun
Kurssilaisten ja tiimin palautteita. Kirjoitettu ja koottu 8.10.2012.
Elävien Vesien kesäpäivät olivat hoitavin ja sydämellisin tapahtuma missä olen koskaan ollut. Puheissa mentiin uskonelämän ytimeen ja koin, että minut hyväksytään rikkonaisuudestani huolimatta. Vertaisryhmässä sain luovuttaa elämäni taakkoja ja koin, että minua ymmärretään. Löysin juurisyitä elämääni kahlitseviin ongelmiin ja pääsin niiden prosessoinnissa eteenpäin. Erittäin rakkaudellinen tapahtuma.
Mies 28, opiskelija, Helsinki
Ensimmäistä kertaa Aslan Ry:n kesäleirille osallistuneen kurssilaisen ehdotuksesta pyysin osallistujia kommentoimaan omaa kurssikokemustaan vastineena Antti Pikkasen kuukausiliitteen kertomukseen. Annoin kurssilaisille vuorokauden aikaa vastaamiseen sähköpostilla. Tässä on muutama lyhennelmä niistä. Lue loppuun
Lohduton yksinäisyys, tyhjyys ja minuuden puuttuminen. Luulin, että olin se, joksi minut oli määritelty. Lue loppuun
Andrew Chambers joutui lastenkotiin jo 6 viikkoa syntymänsä jälkeen. Hän syntyi Croydonissa, Englannissa noin 45 vuotta sitten. Ohut side äitiin katkesi, eikä Andy osannut kaivata häntä. ”Vierailupäivän jälkeen kuulin yöllä kuinka lapset itkivät ja huusivat äitejään, pyytäen ettei heitä jätettäisi lastenkotiin. Edes silloin en itkenyt. Makasin vain vuoteellani ja kuuntelin toisten itkua”, Andy kertoi.
Äidin tarve siirtyi vanhempaan lastenkodin työntekijään, jolla oli kuitenkin niin paljon lapsia huollettavana, ettei hän ehtinyt olemaan äiti Andylle. Myöhemmin Andy sai tietää, että tuo työntekijä oli orpo itsekin. Andyn oma äiti vieraili lastenkodissa ainoastaan kolmesti vuodessa: syntymäpäivänä, jouluna ja kerran kesässä. Lue loppuun
Parantava läsnäolo 3-8 Elokuu 2009
Jumala puhui minulle jo heti viikon alussa kun luin Raamattua:
”Suuri on häpeäni, nuoruudestani saakka olen sitä kantanut. – Pystytä merkkejä, aseta tienviittoja, jotta tietäisit, mistä tie kulkee. Paina mieleesi tie, se polku, jota olet kulkenut. – Koko laakso, johon kuolleet luut on haudattu ja uhrieläinten tuhka hajotettu, on oleva Herralle pyhitettyä maata.” (Jer. 31:19,21,40)
Kuolleita pidettiin tuolloin saastaisina: Saastainen paikka on oleva Herralle pyhitettyä maata, siis myös se kaikki elämässäni jota olen katunut ja hävennyt, voi eräänä päivänä olla puhdasta ja työkaluna Hänen käytössään.
Pohdin tuota Raamatun kohtaa koko viikon. Lue loppuun
Ennen kuin Jumala aloitti parantavan työnsä minussa, olin 19-vuotias, yli-innokas kristitty. Pelkäsin ihmisten mielipiteitä ja Jumalan tuomiota, vaikka pelastusvarmuus minulla olikin. Olin hengellinen työnarkomaani. Jumalan rakkaus tuntui vain kauniilta sanoilta: purin huulta ja ajattelin, että on kestettävä taivaaseen asti tätä tuskallista elämää. Lue loppuun