Ajattelin aiemmin, että ihmiset, jotka kävivät säännöllisesti psykologin vastaanotolla ja terapiaryhmissä, kärsivät vakavista mielenterveysongelmista. En kokenut kuuluvani tuohon ryhmään. Vasta kun täytin 34 vuotta, tajusin tarvitsevani psykologia ja viikottaista vertaistukiryhmää. Psykologilla kävin joka toinen viikko noin kahden vuoden ajan.

Toinen syy, miksi en uskonut tarvitsevani terapiaa ja vertaistukea oli, että uskoin tarvitsevani vain Jumalan kosketusta, ihmettä tai jotain dramaattista tapahtumaa, joka pakottaisi minut kääntymään pois synnillisistä käyttäytymismalleistani. En ymmärtänyt että Jumala toisi muutoksen elämääni vasta, kun oppisin luottamaan muihin ihmisiin.

Minulla oli uskonnollisia näkemyksiä siitä, miten paraneminen tapahtuisi. Painotin paranemisen lähteinä rukousta, paastoa, Raamatun tutkistelua, seurakunnan aktiviteetteihin osallistumista ja muita hengellisiä harjoituksia. Väheksyin asioita kuten avoimuutta ja rehellisyyttä muiden kanssa, avun pyytämistä viisaammilta, tilivelvollisuutta jollekin luotetulle ihmiselle, tiettyjen ongelmien työstämistä ja elämäntaitojen oppimista. En nähnyt näitä olennaisiksi asioiksi parantumisprosessilleni.

Luulin myös, että riittää kun olen rukoillessani rehellinen Jumalalle. Kerroin Hänelle privaatisti elämäni asioita. En tiennyt, että kerroin vain Jumalalle privaatisti asioitani, koska pelkäsin liikaa kertoakseni heikkouksistani kenellekään muulle. Olin häpeissäni siitä, etten kyennyt kontrolloimaan seksuaalisuuttani tiettyinä aikakausina. Olin vääristänyt kuvan Jumalasta ja itsestäni. Itse asiassa kierrätin vain omaa valitustani riippuvuuskäyttäytymisestäni Hänen läsnäolossaan.

Ehkä vahvin syy siihen, että kaihdoin terapiaa ja vertaistukea oli se, että ajattelin voivani voittaa ongelmani yksin. En tiennyt tarvitsevani muiden apua. Ajattelin, etteivät ongelmani olleet kyllin vakavia, ja että pääsisin kyllä jossain vaiheessa niistä eroon.

Pastorina olin liian ylpeä myöntääkseni, että yhä taistelin kontrolloimatonta seksuaalista käyttäytymistä vastaan. Halusin muiden mieluummin ajattelevan minusta ylevästi hengellisenä ihmisenä, joka on ystävällinen, antautunut ja lahjakas – eikä seksiriippuvaisena ihmisenä, joka tarvitsee terapiaa. Häpesin itseäni. Toisaalta nautin salaisesta seksuaalisesta toiminnastani, mutta toisaalta en halunnut kenenkään tietävän siitä.

Jos sinulla on samanlaisia ongelmia kuin minulla – haluan rohkaista sinua – liity vertaistukiryhmään ja etsi terapeutti itsellesi avuksi. Siihen kannattaa satsata!

Andy, Sipoo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.