Minun äitini oli iloinen, kaunis ja hyvin pidetty ihminen sukulaisten, tuttavien ja naapureiden taholta. Hän lauleli herkästi kotiaskareita tehdessään. Lisäksi hän oli äärettömän työteliäs ihminen. Lastenlastensa mummana hän ansaitsee korkeimman mahdollisen arvosanan. Hän osoitti kaikille kuudelletoista lapsenlapselleen yhtä suurta rakkautta jokaiselle. Minulla oli kuitenkin hyvin suuri eheytymisen ja avuntarve suhteessa omaan äitiini. Luullakseni olen päässyt tasapainoon ja rakkauteen vihdoinkin seitsemässä vuodessa hänen kuolemansa jälkeen.
Äiti on ihmisen tärkein ja koko ihmiselämää ohjaava ihmissuhde, joka perustuu tai pitäisi perustua äidin ja lapsen kiinteään, läheiseen ja lämpimään kiintymyssuhteeseen ihmiselämän alussa.
Ihminen syntyy äidin kohdussa isän siittiön ja äidin munasolun yhtymisestä. Tuossa hetkessä syntyy ihminen, jolla on ainutlaatuinen ulkomuoto, elimistö, geenit, oma verenkierto, hermosto. Hänessä on koko ihminen kaikkine lahjakkuuksineen ja luovuuksineen, jotka Jumala on hänelle valinnut. Sadoista miljoonista siittiöistä yleensä yksi selviytyy voittajana munasolun sisälle. Siis sinä ja minä olemme voittajia! Selvisimme voittajina ensimmäisestä kilpajuoksustamme!
Äidin kohtu on ihmeellisesti luotu antamaan lapselle hyvän ja suojaisan kasvupaikan äidin sisimmässä. Raamattu kertoo, miten Jumala kutsuu ihmisen tehtäväänsä jo äidin kohdussa. Paavali valittiin ja kutsuttiin työhön jo kohdussa Gal 1:15. Jeremia valmistettiin, pyhitettiin ja asetettiin kansojen profeetaksi äidin kohdussa. Jer 1:5. Jaakob petti veljensä äidin kohdussa Hoos 12:4 ja Sakarias iloitsi äitinsä kohdussa kuullessaan Maria, Jeesuksen äidin puhuvan. Lapsi saattaa myös pelätä äitinsä kohdussa ja on jo syntyessään tietoinen siitä, onko ympärillä oleva maailma hänelle turvallinen ja hyvä paikka elää.
Äidillä on ihmeellinen kyky tehdä itsestään koti lapselle ja toivottaa hänet tervetulleeksi elämään. Lapsen synnyttyä äiti lepertelee lapselle, katselee ja koskettelee häntä hellästi. Äidin katseessa lapseen kehittyy tietoisuus siitä, että olen minä ja äiti on sinä. Lempeällä läsnäolollaan äiti kutsuu lasta elämään. Lapsi saa muutamana ensimmäisenä elinvuotenaan tunteen omasta olemassaolostaan ja kokee sen hyvänolon tunteena äidin kiinteässä läheisyydessä. Lapsi ei tiedosta aluksi olevansa erillinen persoona vaan hän samaistuu täysin äitiinsä olettaen olevansa elimellinen osa äitiä. Ps 131
Tämä vuoksi on tärkeää, että lapsi saa olla ensimmäiset elinvuotensa äidin hoidossa. On todettu, että yksivuotias lapsi voi olla erossa äidistään yhden päivän, kaksivuotias kaksi päivää ja kolmivuotias kolme päivää. Mikäli lapsen ja äidin välinen ero kestää pitempään, syntyy lapselle eroahdistus, jonka vahingollinen vaikutus voi näkyä ja tuntua ihmisen koko elämän ajan.
Lapsen eroreaktiossa on havaittavissa kolme vaihetta: Ensin tulee protesti, jossa lapsi itkee, huutaa ja etsii äitiä. Kaikki lapset kokevat tämän eroahdistuksen vaiheen äidin poistuessa hetkeksi näkyvistä. Toinen vaihe on epätoivo. Lapsi luopuu toivosta. Lapsi menettää toivon äidin paluusta ja vetäytyy itseensä. Kolmas vaihe on eriytyminen. Tässä vaiheessa lapselle palautuu kiinnostus ympäristöön eikä hän enää reagoi myönteisesti äidin paluuseen.
Eroahdistus saattaa aiheuttaa lapselle monenlaisia minän puolustuskeinoja ja reaktioita kuten pelkoja, raivoa, hylkäämistä ja ahdistusta. Lapselle tulee arvottomuuden tunteesta nousevaa häpeää. Hän tuntee, ettei häntä ole haluttu. Pitkällinen ero äidistä voi aiheuttaa kivuliasta jännitystä sukuelinten alueella. Lapsi helpottaa jännitystä hieromalla sukuelimiään aivan kuin hieroja hieroo kipeytynyttä lihastaan. Lapsen oletetaan masturboivan, vaikka kysymys ei ole millään tavalla seksuaalisesta toiminnasta vaan hänen tarkoituksensa on lievittää kivuliasta jännitystä. Tähän tilanteeseen voivat liittyä myös aikuisten inhoreaktiot, jotka säikäyttävät lapsen ja saavat aikaan lisää ahdistusta. Murrosiässä tämä tapa aiheuttaa seksuaalista kiihottumista, mikä johtaa masturbaatioon. Kysymys on kuitenkin pelontäyteisestä itsetyydytyksestä eikä seksuaalisesta himosta.
Oman kokemukseni ja myös monien muiden ihmisten kertomana tiedän, että myös muunlaiset vaikeat kokemukset voivat aiheuttaa lapselle eroahdistusta ja sen tuomaa voimakasta fyysistä kipuja sekä tunne-elämän vaurioita. Muistan ainakin kerran elämässäni kokeneeni hyvin voimakasta kivun aiheuttamaa jännitystä sukupuolielimien alueella tilanteessa, jossa äiti piiskasi minut oikein kovalla kädellä vihan vimmassa. Olin silloin koululainen, ainakin osasin jo lukea.
Mahdollisista varhaisemmista kokemuksista ei ole mitään muistikuvaa. Useimmiten muistot painuvat ihmisen sisimpään eivätkä nouse sieltä muutoin, kuin Pyhän Hengen yliluonnollisella väliintulolla. Minä en ole ollut lapsena erossa äidistäni. Kuitenkin olen tarvinnut monenlaisia puolustuskeinoja selviytyäkseni elämässä. Olemassaoloni tervehtyminen ja hyvänolon tunteen kokeminen tulivat ensimmäisen kertaa tietoisuuteeni ensimmäisessä eheytymisseminaarissani, kun äitisuhteen puolesta rukoiltiin. Olin aina kuvitellut, että minulla on tämä puoli täysin terve. Kuitenkin minulla oli ajoittain hyvinkin voimakasta masennusta, epätoivoa, tunneriippuvuutta ihmisiin, työnarkomaniaa, rajattomuutta jne. Olin pyörittänyt päässäni itsemurha-ajatuksia ja muutaman kerran olen ihan tosissani aikonut lopettaa päiväni syvimmän epätoivon hetkellä. Olen kokenut itseni voimattomaksi kohtaamaan vastoinkäymisiä.
Rukouksessa äitisuhteen ja olemassaoloni puolesta koin hyvin voimakasta Jumalan läsnäoloa ja lohduton itku purkautui sisimmästä. Sille ei meinannut tulla ollenkaan loppua. Jälkeen päin oli olo kuin olisin ollut raskaassa työssä. Olin rukouksen jälkeen uupunut ja mieli oli kuitenkin hyvin rauhallinen. Aloin saada sisäistä voimaa kohdata vaikeitakin asioita, vaikkakin se oli vasta alkua vielä vuosia jatkuneelle eheytymisprosessilleni.
Minun tapauksessani äitisuhteeni on mitä ilmeisemmin kärsinyt oman äitini tunnevammoista ja kyvyttömyydestä liittyä läheisesti minuun. Sota oli loppunut pari vuotta ennen syntymääni. Elinolot olivat vaatimattomat. Isä meni kurssille toiseen kaupunkiin ja äiti jäi yksin minun kanssani talvea vastaan. Ei ollut puhelimia, ei kulkuneuvoja, millä käydä kaupassa tai liikkua ylipäätään. Oli rahattomuutta ja nälkäkin pääsi yllättämään. Nuori äiti vastasyntyneen lapsen kanssa sotien jälkeen koki varmaankin turvattomuutta ja pelkoja. Pieni lapsi vaistoaa äidin pelot ja ahdistuksen eikä turvallista kiintymyssuhdetta äitiin päässyt syntymään.
Paradoksaalista on, että kun liittymistä äitiin ei pääse syntymään, ei lapsi vastaavasti pääse irrottautumaan äidistään kasvaakseen itsenäiseksi naiseksi tai mieheksi. Minun tapauksessani äidin ja minun välillä oli liian kiinteä suhde aina äidin kuolemaan saakka. Äidillä oli ylihuolehtivainen asenne minuun. Tuntui siltä, että hän ei luottanut siihen, että mitenkään selviäisin omasta elämästäni. Päivittäiset monet puhelinsoitot huokuivat epätoivoa ja pettymystä sekä syyllisyydestä nousevaa huolenpitoa. Yritin ”katkaista napanuoran” siinä kuitenkaan onnistumatta. Vaikka äidin kuolema ei välttämättä tuo vapautusta äitiriippuvuuteen, minun kohdallani niin tapahtui. Uskon, että siinä oli avuksi jo vuosia kestänyt äitisuhteeni käsittely. Puhuin siitä paljon, asian puolesta rukoiltiin ja käytännössä pyrin mahdollisuuksien mukaan toimimaan omalta puoleltani oikein.
Äidin oma rajattomuus aiheutti sen, ettei hän kunnioittanut myöskään minun rajojani ja yksityisyyttäni. Vastaavasti tämä on aiheuttanut minulle voimakasta tarvetta eheytyä omissa rajoissani. Olen haavoittanut itseäni ja muita ihmisiä omalla rajattomuudellani. Toisaalta myös omien rajojeni tunnistamisen aiheuttama tarve estää mahdolliset ”rajaloukkaukset” on loukannut lähimpiä ihmisiäni. Käyttäytyminen saattoi johtaa ”ojasta allikkoon” eikä käyttäytymisen muuttaminen ole helppoa itselle eikä muille ihmisille, jotka ovat tottuneet tietynlaiseen suhtautumiseen. Tavoitteena on ihannetila, jossa voin kunnioittaa toisen ihmisen yksityisyyttä ja rajoja enkä puolestani salli muiden ihmisten kävelevän minun rajojeni yli.
Olemassaolon ja hyvänolon puute johtaa kyvyttömyyteen olla oma itsensä ja seistä suorassa Jumalan edessä. Ihminen elää jotenkin ”tyhjän päällä”. Täytyy saada tukeutua milloin mihinkin asiaan tai ihmiseen. Täytyy saada hyväksyntää, kysyä lupaa, täyttää ihmisten toiveita, suostua ihmisten pyyntöihin ja tehdä loputtomasti työtä sekä kaikenlaista askaretta. Ei uskalla pysähtyä, koska silloin kohtaa oman kammottavan tyhjyytensä. Minä näin lapsena kauheaa painajaisunta, jossa olin painottomassa tilassa avaruudessa ja heräsin omaan karjuntaani. Samoin koin usein eräänlaisen putoamisen tunteen unen ja valveillaolon rajamailla.
Vaikka olen toisaalta ollut aika tarmokas ja ahkerakin, olen aina tuntenut itseni hyödyttömäksi ja laiskaksi, vailla merkitystä olevaksi ihmiseksi. Kehuja on ollut vaikea uskoa vilpittömiksi. Omanarvon tunto on ollut olematon. Arvoa olen hankkinut ja saanut työtä tekemällä. Suorittaminen oli sittemmin koitua hengenmenoksi. Sairastuin työuupumukseen ja masennukseen, joka johti työkyvyttömyyteen ja eläkkeelle.
Tiedostamatta etsin äitisuhdetta vanhempaan, lähes äidin ikäiseen naiseen, josta tuli hengellinen äiti minulle uskoon tultuani. Vaikka tämäkin ihmissuhde oli aluksi hyvin tunneriippuvainen, tuli hänestä aikaa myöten minulle oikein hyvä ystävä. Äidin rakkautta etsivälle naiselle naissuhteesta saattaa tulla seksuaalinen ja johtaa lesbosuhteeseen. Minun kohdallani niin ei käynyt. Jostain syystä olen aina karttanut läheisempää kosketusta ja hellyyttä naisten kesken. Viisaita ja päättäväisiä naisia olen ihaillut ja pyrkinyt ottamaan heistä esikuvan itselleni.
Ongelmat äitisuhteessa voivat olla esteenä muiden, hyvien ihmissuhteiden syntymiselle. Ei voi hyväksyä muita ihmisiä eikä koe yhteenkuuluvuuden tunnetta muiden kanssa. Ei voi luottaa ihmisiin, kun ensimmäinen ja tärkein ihminen petti luottamuksen. Voimakas äiti voi myös sitoa lapsen itseensä ja aktiivisesti torjua muut ihmiset lapsensa läheltä ja pitää hänet vain itseään varten. Yksi lapsista, useimmiten tytär voi ”uhrata” oman elämänsä äidin hyväksi ja jää naimattomana hoitamaan äitiään, koska ei ole kykene irrottautumaan äidistä. Mies saattaa jäädä kiinni äitiinsä siten, että hänestä tulee ns peräkamaripoika. Hän ei irrottaudu lapsuudenkodistaan eikä mene naimisiin, vaan pysyttelee äidin hoivassa ja ohjauksessa koko elämänsä.
Äidin rakkauden vaje voi johtaa transseksuaaliseen käyttäytymiseen. Mies voi pukea päälleen naisen vaatteita, koska pienen lapsen kaipaus äidin läheisyyteen on jäänyt täyttymättä. Muisto äidin pitsisestä alusvaatteesta tuo kaipauksen konkreettiseksi. Mies ei koe itseään naiseksi, mutta pukeutuessaan naisen vaatteisiin, hän kokee rauhaa itsessään. Vastaavasti myös nainen voi kokea suurta mieltymystä naisten alusvaatteisiin siten, että hänellä voi olla eräänlainen ostomania mm naisten rintaliiveihin ja muihin alusvaattesiin.
Äiti voi olla ns. paha äiti, joka on ilkeä ja vahingoittaa lastaan tietoisesti. Lapselle tulee tarvetta ”suojella” äitiä tämän pahuudelta sisäistämällä äidin pahuuden itseensä. Äidin pahuus onkin lapsen syytä, koska äidissä ei yksinkertaisesti voi olla mitään pahaa. Lapsi kääntää tilanteen itseään vastaan ja syyllistyy myöhemminkin ilman aihetta.
Siellä missä Jeesus liikkui, Hän paransi ihmisten sekä sisäisiä että fyysisiä sairauksia. Jokaisen ihmisen sydämessä on Jeesuksen läsnäololle tilaa niin paljon, että Hän mahtuu asumaan siellä ja parantamaan. Jumala lupaa sanassaan Ps 27:10 ”Vaikka isä ja äiti minut hylkäisivät, Herra pitää minusta huolen”. Meidän ei tarvitse jäädä kiinni niihin sydämen haavoihin, joita olemme äidin rakkauden puutteesta saaneet. Meillä on Jumala, joka lupauksensa mukaan parantaa meidän vammamme ja tekee meidät terveiksi ja lahjoittaa meille pysyvä rauhan ja menestyksen. Jer 30:17 ja 33:6.
Pirkko Alaranta