Ennen kuin Jumala aloitti parantavan työnsä minussa, olin 19-vuotias, yli-innokas kristitty. Pelkäsin ihmisten mielipiteitä ja Jumalan tuomiota, vaikka pelastusvarmuus minulla olikin. Olin hengellinen työnarkomaani. Jumalan rakkaus tuntui vain kauniilta sanoilta: purin huulta ja ajattelin, että on kestettävä taivaaseen asti tätä tuskallista elämää.
Pukeuduin mahdollisimman huomaamattomasti ja aseksuaalisesti. En halunnut, että minut huomattaisiin ulkonäköni tai sukupuoleni tähden. Paha oloni johtui osittain siitä, että en voinut hyväksyä olevani nainen. Olin katkera Jumalalle, että Hän oli tehnyt minusta naisen, koska ajattelin naisten olevan alempiarvoisia, liian tunteellisia ja heikkoja. Inhosin sitä, että kaipasin miestä. Inhosin äitiyttä, jota pidin orjuutena, ja olin päättänyt, että en koskaan hankkisi lapsia. Olin naisvihaaja ja samalla vihasin itseäni. Olin hyvin masentunut ja taistelin itsemurha-ajatuksia vastaan. Rukoilin Jumalaa ottamaan elämäni tai naiseuteni tai tuskani pois. Mutta Jumala ei toiminut niin. Hänellä oli minulle parempi vaihtoehto: sisäisen parantumisen
tie.
Ensin Jumala antoi minulle aviomieheni, tasapainoisen uskovan miehen. Rakastumisen tunteet nostivat minut väliaikaisesti masennuksesta. Pian olimme naimisissa. Mieheni rakkaus oli parantavaa, mutta se ei riittänyt. Syvempiä tunne-elämän tarpeita nousi pintaan. Tulin riippuvaiseksi miehestäni: vaadin häntä olemaan isäni ja pelastajani. Tämä on ihmiselle mahdoton vaatimus, mutta mieheni pysyi uskollisesti rinnallani, vaikka kiukuttelin kuin pikkulapsi, kun hän ei voinutkaan poistaa tuskaani.
Muutaman vuoden kuluttua Jumala johdatti meidät seurakuntaan, jossa puhuttiin sisäisestä eheytymisestä. Aluksi olin hyvin skeptinen: onko tämä varmasti raamatullista, kun Raamattu ei näytä puhuvan eheytymisestä paljoakaan. Mutta kun Jumala näytti minulle, että eheytyminen ja pyhitys kulkevat käsi kädessä, uskaltauduin 30-viikkoa kestävään Elävät Vedet-ohjelmaan. Joka viikko Jumala puhui minulle opetusten ja pienryhmien kautta. Aloin ymmärtää syitä, jotka olivat johtaneet naisvihaani ja läheis- ja työriippuvuuteeni, ja tehdä surutyötä lapsuuden traumoista. Suuri valhe murtui elämässäni. Pystyin uskomaan, että naiseus ja herkkyys ovat Jumalan lahja. Lopulta sanoin Jumalalle, että hyväksyn sen, että teit minusta naisen. Se alkoi myös näkyä ulkonäössäni ja avioliitossani.
Elävien vesien viimeisessä tilaisuudessa ryhmänvetäjät siunasivat jokaisen osaanottajan. Koin voimakkaasti, että minun pitää luovuttaa Jumalalle äitiyden mahdollisuus. Voimakkaan taistelun jälkeen pystyin sanomaan Jumalalle: ‘Jos sinä haluat, että minusta tulee äiti, hyväksyn sen.’ Sen jälkeen, ensimmäisen kerran
elämässäni, halusin lapsia. Pian olin raskaana, ja saimme ensimmäisen lapsemme, kahdeksan vuotta naimisiinmenomme jälkeen. Mieheni, joka oli jo kauan sitten menettänyt toivonsa isäksi tulemisesta, oli todella kiitollinen Jumalalle. Nyt meillä on kaksi poikaa, ja hämmästelen joka päivä, kuinka paljon iloa lapsista ja äitiydestä voi olla.
Viimeiset vuodet olemme mieheni kanssa palvelleet Elävät vedet-työssä ja nähneet Jumalan eheyttävän monia, jotka kärsivät mm. itsevihasta ja sukupuoli-identiteetin ongelmista. Työ on raskasta, sillä aina ennen kokoontumisia on voimakasta hengellistä taistelua, mutta Jumalan ihmeellisen työn näkeminen osaanottajissa antaa voimaa työhön. Jumala jatkaa pyhittävää ja eheyttävää prosessia minussa, käyttäen eri henkilöitä ja metodeja, niin tukiryhmiä kuin terapiaakin. Minussa on vieläkin paljon syntiä ja rikkinäisyyttä, mutta se ei enää ole elämääni määrittävä tekijä. Jumala on antanut minulle uuden nimen: enää en ole suorittaja ja itseni vihaaja vaan Jumalan rakas tytär, Isäni silmäterä.
‘Ei sinun nimesi enää ole Hylätty eikä maasi nimi Hedelmätön,
vaan sinun nimesi on oleva Rakastettuni ja maasi nimi Puolisoni…’
Jesaja 62:4
Hanna, Oulunkylä, Helsinki