USKOTTOMUUS TUHOAA
– mutta armossa löytyy uusi alku
Erja ja Pertti istuvat olohuoneensa sohvalla eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa. He muistelevat elämänsä tuskallisinta käännekohtaa, uskottomuuskriisiä, joka johti heidät vuosia kestäneeseen muutosprosessiin. Nöyrtymisen ja avun hakemisen jälkeen niin avioliitto kuin uskokin on uudistunut. Asiaan liittyneiden henkilöiden takia he eivät tässä haastattelussa halua esiintyä oikeilla nimillään.
Uskottomuus on edelleen kipeä aihe, mutta Erja ja Pertti ovat jo tulleet pahimman yli ja löytäneet kaaoksen keskeltä juonen pään. Taakse päin katsoessaan he näkevät syiden ja seurausten ketjun.
– Kasvoin turvallisessa, uskovassa kodissa. Meillä ei kuitenkaan osattu keskustella tunnetason asioista, vaan kaikki negatiiviseksi tulkittava moralisoitiin epähengelliseksi. Isäni oli hiljainen ja vetäytyvä. Äidin kroonisen sairauden takia omaksuin kotona vastuun kantajan roolin, enkä kapinoinut sitä vastaan edes murrosiässä, kertoo Erja taustastaan.
Erja ja Pertti tapasivat seurakunnan nuortenillassa ja avioituivat lyhyen seurustelun jälkeen. Pertti oli elänyt railakkaan, viinahöyryisen nuoruuden, mutta tullut uskoon puoli vuotta ennen Erjan tapaamista.
– Pertti oli ensimmäinen rakkauteni. Hän oli monta vuotta avioitumisemme jälkeen uskossaan suorastaan fanaattisen ehdoton, joka toisinaan oli ahdistavaa, mutta toi turvallisuutta. Sitoutumiseni oli vahva, enkä osannut kuvitella, että meitä mikään uhkaisi, muistelee Erja.
– Valitsin Erjan vaimokseni varmaankin hänen madonnamaisen kokemattomuutensa vuoksi, Pertti kertoilee oivalluksistaan, joita hän on tehnyt terapeutin kanssa käytyjen keskustelujen aikana.
Pertti sai lapsena vapaan kasvatuksen, joka merkitsi muun muassa varhain aloitettua alkoholin käyttöä. Tunneside äitiin katkesi murrosiässä, kun isä kertoi pojalleen, että tämän äiti käy vieraissa. Erjan kokemattomuus oli kuin lääkettä tähän haavaan.
Anteeksiannosta pitkä prosessi
Erjan ja Pertin esikoinen syntyi yhdeksän kuukautta häiden jälkeen. Perhe kasvoi lähivuosina vielä kahdella lapsella. Kummankin suku asui kaukana, ja rahastakin oli aina pula. Arjen pyörteissä Erja löi laimin itsensä hoitamista ja purki turhautumista mieheensä, joka puolestaan vetäytyi mykkäkouluun. Pertti kantoi sisällään patoutunutta vihaa niin äitiä kuin vaimoakin kohtaan. Syrjähyppyjen alkaminen oli itse asiassa vieraitten naisten alistamista koston välineeksi.
– Aloin työmatkoilla istuskella työkavereitten kanssa ravintoloissa. Viina tuli vähitellen kuvioihin mukaan ja johti viimein aviorikoksiin. Olin pettynyt itseeni, avioliittooni ja seurakuntalaisiin. Tuskani oli välillä helvetillinen. Kotona vedin ihan toista roolia, kertoo Pertti, joka lopulta päätti selvittää asiat Erjan kanssa eron uhallakin.
Pertin syyllisyys helpotti tunnustamisen myötä, mutta samalla hän tuli kaataneeksi koko kuorman vaimonsa niskaan. Jälkeen päin ajatellen olisi ollut parempi, jos Pertti olisi tunnustanut pettämisten luonteen ja määrän, mutta käynyt yksityiskohtia läpi vain terapeutin tai luotettavan ystävän kanssa.
– Maailmani romahti kertaheitolla. Tunteet heittelehtivät shokkitilasta helpotukseen. Oli kuin puolet minusta olisi puuduttamatta amputoitu. Syytin Perttiä, inhosin itseäni ja halveksin niitä toisia naisia. Koin alemmuutta kaikkien naisten aikana, ja mikä tahansa romantiikkaan viittaava satutti suunnattomasti, Erja muistelee ensimmäisen vuoden tunnelmiaan.
Erja purki tuskaa ja pettymystä Perttiin, joka koetti saavuttaa vaimonsa luottamuksen uudelleen. Terapeutin neuvosta hän rauhoitti tilannetta jättämällä työmatkat vähiin, olemalla puhelimen saatavilla ja viettämällä aikaa kotona. Uskallettuaan kertoa elämästään pastorilleen ja joillekin luotettaville seurakuntalaisille, Pertti sai ihmeekseen osakseen samaa rakkautta, jota tuhlaajapoika aikoinaan koki. Nöyrtyminen parannuksen tekoon antoi hänelle syvempää ymmärrystä armon todellisuudesta.
Erja ymmärtää uskottomuuskriisin laukaisseen myös sellaista tuskaa, johon sisältyi lapsuudessa ladattua vihaa liian varhaisesta vastuun kantamisesta ja isän välinpitämättömyydestä. Tunteet löysivät vihdoin väylän ulos. Pertti alkoi uupua parisuhteen prosessointiin henkisesti, kun samalla paineet työpaikalla kasvoivat. Hän on neljän vuoden sisällä ollut kahdesti sairauslomalla henkisen uupumuksen vuoksi.
– En olisi jaksanut ilman rukousta, ystäviä ja terapiaa. Avioero on ollut monesti liipasimella, mutta lapset ja eteenpäin menemisen meininki ovat pitäneet yhdessä. Välillä olen asunut lyhyitä jaksoja mökillämme, jotta olen saanut levätä ja ajatella, Pertti kertoo.
Murrosikäisille lapsilleen he eivät ole uskottomuudesta kertoneet, sillä Pertti pelkää järkyttävänsä lapsia ja menettävänsä heidän kunnioituksensa. Sen sijaan he ovat kertoneet olevansa kriisissä, mutta selvittelevänsä asioita. Pertin alkoholiongelmasta on keskusteltu, ja välit lasten kanssa ovat parantuneet. Pertti käy AA:ssa ja on hankkinut sieltä uskovan tukihenkilön.
– Ymmärsin tiedollisella tasolla mistä on kysymys. Silti en vapautunut katkeruudesta, joka nosti päätään jatkuvasti. Rukoilin ja taistelin sen kanssa pitkään. Olin elänyt hyvän elämän, ja minun oli mahdotonta nöyrtyä anteeksiantoon, muistelee Erja vielä viime kevään tunnelmiaan.
Kumppanuus on makeinta
Erja tarkkaili mustasukkaisena Perttiä ja pelkäsi uutta pettämistä. Hän sairasteli kummallisia psykosomaattisia vaivoja purentahäiriöistä outoihin verenpurkaumiin asti. Samoja latuja läpikäynyt ystävä sai hänet vähitellen tajuamaan läheisriippuvuutensa. Hän oli koettanut olla armottomana jumalana miehelleen ja uupui itse raskaaseen rooliinsa. Erja koki jälleen mullistuksen puoli vuotta sitten.
– Meillä oli ollut iso riita, ja erolla oli taas uhkailtu. Pertti jäi olohuoneeseen ja minä menin vuoteeseen tuskissani itkemään. Olin kuin kuilun reunalla. Voisin taas hautoa katkeruutta ja syyttää tuskastani Perttiä, mutta koin, että Jumala näytti minulle toisen vaihtoehdon.
Erja antoi ahdistuksen vyöryä esteettä ilman syyllisten etsintää. Siinä alkoi löytyä tuskan juuret, joista Erjan piti itse ottaa vastuu. Hän tajusi omien valintojensa ja perusasenteitten vetäneen onnettomuuksia puoleensa. Ne olisivat tapahtuneet hänelle ilmiöinä ilman Perttiäkin. Tämän asian sisäistyminen vei pohjan syytöksiltä.
– Viikon ajan mieleen nousi asioita, joita pyytelin Pertiltä anteeksi. Olen antanut anteeksi myös niille vihaamilleni toisille naisille. Kylvämisen ja niittämisen lain hyväksyminen on vaikea läksy. Hiljennyn aamuisin kertaamaan oppimaani ja pyydän Jumalalta voimaa yhdelle päivälle kerrallaan.
Oman syyllisyyden kohtaaminen on vähentänyt Erjan halua huomautella miehen puutteista, mikä oli ollut hänen tapansa koko parikymmenvuotisen avioliiton ajan. Erja opettelee suoraa viestintää kiukuttelujen ja piikittelevien piiloviestien sijasta. Hän on alkanut huolehtia itsestään ja etsinyt uusia harrastuksia.
Kriisin alkuvaiheessa puolisot luopuivat kaikesta vastuun kantamisesta seurakunnassa, mutta ovat vähitellen alkaneet taas kuulostella omaa paikkaansa siellä. Erja ja Pertti ovat sopineet keskenään, että kumpikaan ei antaudu kenenkään toista sukupuolta olevan sielunhoitajaksi tai sydänystäväksi. He tunnistavat liittonsa heikot ja vahvat puolet joiden mukaan arkielämä sovitetaan.
– Olemme kaiken tuskan keskellä tehneet huimia löytöjä. Olisi ollut vahinko erota kriisin pahimmissa vaiheissa. Katkeruus olisi jäänyt näivettämään elämää ja prosessi olisi jäänyt kesken, tai jatkunut uuden puolison kanssa, he punnitsevat neljää viimeistä vuotta.
Erja ja Pertti ovat antaneet aikaa ja varojaan suhteensa kunnossapitoon osallistumalla useille avioliittoleireille ja seminaareihin. Se on kantanut hyvää hedelmää kaikilla elämän alueilla. Eräs tärkeimmistä asioista on ollut kommunikoinnin opettelu. He ymmärtävät Raamatusta, että Kristuksen ja seurakunnan suhde on verrannollinen miehen ja vaimon suhteeseen. Siksi sielunvihollinen romuttaa juuri avioliittoja niin mielellään.
Avioliittoleireillä Erja ja Pertti ovat oppineet, että parisuhde kehittyy kriisien kautta. Alussa on tunnepitoinen sitoutumisen aika jota seuraavat arkiset pettymysten vuodet. Kolmatta vaihetta, kumppanuutta, mainitaan suhteen makeimmaksi. Siitä he ovat jo saaneet maistiaisia. He toivovat, että kenenkään ei tarvitsisi käydä läpi samoja tuskallisia vaiheita kuin heidän, vaan jokainen ymmärtäisi hoitaa suhdettaan ajoissa. He uskovat, että toivottomia liittoja ei olekaan, mikäli halua muutokseen riittää.
– Syyttäessämme toisiamme pakenimme vastuuta omasta kasvusta. Olemme nyt kypsempiä elämään itsenäisesti, mutta eroon ei tunnu enää olevan syytä, toteavat Erja ja Pertti, joiden sormissa kiiltelevät liiton kolmannen vaiheen kunniaksi ostetut uudet sormukset.
Kirsi Kangas