Kun tarkastelen elämääni huomaan, että isä on ollut minulle aina etäinen, lapsuudesta lähtien. Vaikka hän on ollut suhteellisen paljon kotona, hän ei ole ollut läsnä. Muistan joitain hyviäkin hetkiä, mutta yleistä ilmapiiriä suhteessa isään voisi kutsua ahdistavaksi. Isälle kehittyi myöhemmin alkoholiongelma, mikä entisestäänkin huononsi perheen ilmapiiriä. Aikuisena suhde isään on muuttunut ehkä hivenen läheisemmäksi tai toverillisemmaksi. Ehkä siihen on vaikuttanut pitkä välimatka kotipaikkakunnalle, en tiedä. Isäni kuoli äkillisesti vuonna 1993.

Lapsuudessa äiti oli perheemme kantava, mutta myös musertava voima. Olen sananmukaisesti joutunut elämään ”äidissä kiinni”, pääsemättä vapaaksi. Koska hän on luonut minuun voimakkaan, tukahduttavan tunnesiteen, persoonastani vähitellen kehittyi kaikin tavoin äitiä miellyttävä, ikään kuin olisin ollut hänen jatkeensa tai aviomiehen korvike. Äidin ja isän keskinäiset suhteet olivat avoimen halveksivat; äiti ei pitänyt isää yhtään minään. Tällä hetkellä suhde äitiin on ”under construction”, työn alla. En ole vielä pystynyt puhumaan mistään lapsuuteeni tai identiteettiini liittyvistä asioista, ehkä mahdollisuus siihen tulee joskus.

Minulla ei juuri ole ollut ystäviä lapsena, suurimmaksi osaksi olin yksin kotona. Muistan, että olen jo pienestä saakka tuntenut häpeää ja sitä, että olen jotenkin erilainen.

Isä käytti minua seksuaalisesti hyväkseen, samaten sisartani. En osaa sanoa, miten pitkään sitä kesti. Muistoja on jäänyt mieleen vain muutamia, ja nekin olivat pitkään vain epämääräisiä, hyvin ahdistavia tunteita. Olen saanut asiasta varmuuden vasta viime vuonna, kun olen saanut puhua siskoni kanssa.

Hyväksikäytöstä on jäänyt monia traumoja, joista suurimpia ovat oman kehon halveksinta, itseviha sekä oman maskuliinisuuden tukahduttaminen. En tuntenut itseäni pojaksi enkä mieheksi. Joskus ajattelin, että olisi paljon helpompaa olla nainen. Kuusi vuotta täytettyäni aloin lihoa. Koska olin siihen asti hyvin hoikka, olen nyt aikuisena päätellyt että lihomisen on täytynyt olla puolustuskeino seksuaalista hyväksikäyttöä vastaan. Lihominen toisaalta aiheutti lisää itsevihaa ja myös kosolti kiusaamista koulussa.

Vaikka muuten pärjäsin koulussa hyvin, en pärjännyt ihmissuhteissa. En onnistunut saamaan ystäviä, jäin (tai jättäydyin) suurin piirtein kaikesta ulkopuolelle. Olen tuntenut vetoa lähes kaikenlaisiin miehiin, paitsi vanhoihin ja/tai lihaviin. Ihannoimani miehet ovat aina olleet vahvoja, joko henkisesti tai fyysisesti. Viiksekkäät, karvaiset, lihaksikkaat miehet, siinä varmasti yleisimmät. Henkisellä puolella on vedonnut miehen itsenäisyys ja riippumattomuus. Tästä kaikesta voi hyvin päätellä, että olen aina etsinyt miehissä itseni vastakohtaa.

Homoseksuaaliset tunteet ovat olleet minulle aina erittäin häpeällinen ja tuskaa aiheuttava asia. Siitä lähtien, kun murrosiän kynnyksellä tajusin, että tunnen vetoa toisiin miehiin, olen kysynyt miksi. Olen kysynyt, miksen minä saa tutustua tyttöihin, ihastua heihin, seurustella ja joskus mennä naimisiinkin.

Kun muutin opiskelukaupunkiini Turkuun vuonna 1985, tulin lähes välittömästi sen jälkeen uskoon. Uskonratkaisu oli helppo tehdä, sillä koin että Jumala haluaa auttaa minua. Olin sillä hetkellä hyvin yksinäinen. Uskonratkaisuuni vaikutti vahvasti yksi tuttu, joka minut vei myös toisten uskovien yhteyteen. Kansan Raamattuseuran opiskelijatoiminnasta tuli minulle koti moneksi vuodeksi.

Aloin solmia ystävyyssuhteita toisiin miehiin vähitellen. Hyvin moni ihmissuhde jonka silloin solmin, ajautui umpikujaan. Suurin syy siihen oli se, että en kerta kaikkiaan uskaltanut antaa mitään itsestäni, vaan imin siitä toisesta ihmisestä kaiken. En pystynyt olemaan tasavertainen ystävä. Nämä olivat siis ystävyyssuhteita heteromiehiin.

Homosuhdetta minulla ei ole koskaan ollut, ellei oteta lukuun niitä kahta kertaa, joissa jouduin uhkaavaan tilanteeseen uimahallissa. Siellä kaikki mielikuvituksen tasolla olleet kiusaukset olivat muuttua todeksi. Minut vieteltiin, minä lankesin, mutta sukupuoli-yhdyntään ei kumpikaan tilanne yltänyt, ja siitä olen kiitollinen.

Nyt minulla on muutamia todella hyviä ja tärkeitä ystäviä, joiden kanssa voin jakaa kaiken, ja he ovat jaksaneet seistä rinnallani silloinkin, kun olen halunnut luovuttaa kokonaan. Olen heistä onnellinen ja kiitollinen.

Muistan selvästi käänteen, josta eheytymiseni alkoi. Eräs ystäväni sai vahingossa selville toiselta ystävältäni, että kamppailen homoseksuaalisten tunteiden kanssa. Tämä ihminen otti minuun yhteyttä, keskusteli kanssani yömyöhään ja antoi minulle sitten paperilapun, jossa oli kristityn terapeutin yhteystiedot. Silloin oli marraskuu 1990. Terapeutin tapasin muutaman päivän kuluttua, ja siitä alkoi monen vuoden säännöllinen terapia, aluksi kerran viikossa, myöhemmin harvemmin.

Kun terapiaa oli kulunut vajaa vuosi, terapeutti kysyi, tuntisinko ketään tyttöä johon haluaisin tutustua tai joka minusta tuntuisi mukavalta. Minulle tuli mieleen heti yksi, jonka kanssa olin paljon jutellut eräällä kurssilla. Hän oli jäänyt mieleeni mukavana ja miellyttävänä. Tiesin, että hän ei seurustellut. Terapeutti kysyi sitten, haluaisinko tutustua tähän ihmiseen tarkemmin. Vastasin kyllä, ja sitten aloimme määrätietoisesti rukoilla. Kun sitten seuraavan kerran näin tämän tytön, oli eräs toinen kurssi menossa. Hän istui minua vastapäätä, ja pitkin päivää huomasin että katseeni on hänessä vähän väliä. Yhtäkkiä huomasin, kuinka ihana hiuskiehkura hänellä on. Se oli ensimmäinen ”eroottinen” kokemukseni naisesta.

Hiukan myöhemmin tuli vappu, ja kristillisillä opiskelijajärjestöillä perinteinen yhteinen vappujuhla. Sinnekin me tulimme – toisistamme tietämättä. Olin rukoillut (terapeutin kanssa yhdessä), että voisin tavata tytön siellä ja tuoda jollain tavoin esille että olen kiinnostunut tutustumaan häneen. Istuuduimme saman pöydän ääreen ja meillä molemmilla oli kova flunssan jälkeinen yskä. Vappujuhlan päätteeksi illan juontaja kehotti läsnäolijoita ostamaan pöytien koristeina olleita hienoja ruusuja. Siinä oli minun tilaisuuteni. Senkin uhalla, että olisin joutunut kävelemään kotiin (minulla oli viitonen bussilippua varten), ostin ruusun, ojensin sen hänelle, halasin häntä nopeasti ja toivotin pikaista paranemista. Hän oli ruususta ja halista hyvin otettu, ja minä taas mietin kauhuissani mitä olin tullut tehneeksi. Hän kuitenkin pyysi minut seuraavana päivänä luokseen käymään. Huhhuh. Ensimmäistä kertaa tytön luona kylässä. Mutta sitä niittää mitä kylvää, olin näet rukoillut, että saisin mahdollisuuden tutustua ja kertoa itsestäni heti, rehellisesti. Näin tein, ja korostin että haluan olla vain ystävä.

Ystävyys kehittyi nopeasti, ja virallisemman päätöksen seurustelun aloittamisesta teimme syksyllä 1991. Seurustelussa oli lukuisia monia kriisejä ja vaikeita asioita, joita yhdessä ja monta kertaa terapeutin kanssa pohdimme ja itkimme. Terapeutti oli kuitenkin lempeä ja viisas mies, joka tunsi meidät molemmat hyvin ja rohkaisi meitä aina menemään eteenpäin. Hän on käynyt kanssamme läpi monet vaiheet – seurustelut, kihlaukset ja lopulta päätöksen mennä naimisiin.

Suurimpia kriisejä ja asioita joihin yhä uudestaan seurustellessa törmäsimme, oli se, etten tiennyt kuka olen, mitä tahdon, enkä myöskään osannut aina antaa hellyyttä. Itse asiassa meni melko kauan, ennen kuin uskalsin koskea häneen. Ensimmäiseen suudelmaankin kului lähes vuosi. Tällainen fyysisen kosketuksen välttely ja toisaalta etääntyminen niissä tilanteissa, joissa hän yritti tulla minua lähemmäs, aiheuttivat paljon ristiriitoja. Toisaalta näihin asioihin liittyy paljon eheytymistä.

Nyt kun kuudes avioliittovuosi on menossa, voin vain ihmetellä sitä, kuinka paljon iloa ja ihmeitä olemme saaneet yhdessä kokea. Kun on näin lähellä toista ihmistä, se pakostakin pitää prosessit pinnassa. Olemme antaneet ja saaneet paljon anteeksi. Keskeneräisyydestä huolimatta saa tuntea olevansa rakastettu ja hyväksytty. Puhumme keskenämme hyvin paljon, ja yleensä käymme ongelmiin käsiksi heti kun niitä ilmenee. Parisuhteen hoitaminen, ajan antaminen, hellyys, toisen kuunteleminen, tilan antaminen, kunnioitus – siinä sekä ilo, kivun että rukouksen aiheita.

Seksuaalisuuden alueella tapahtuu hiljaista ja varmaa paranemista. Tällä hetkellä mietin paljon epäjumalanpalvelusta, toisiin ihmisiin taipumista ja oman tahdon löytymistä. Tavallaan ne kuuluvat kaikki yhteenkin. Kun ainoa toimiva seksuaalisuuden kanava on aiemmin ollut itsetyydytys, sitä on tullut harjoitettua kauan, ja siitä eroon pääseminen on vaikeaa. Tuntuu, että mielikuvitus on niin täynnä seksuaalisia kuvia, jotka sitovat. Sydämessäni on monia väärille jumalille rakennettuja alttareita, mukavuudenhalun temppeleitä. On paljon helpompaa masturboida kun kohdata itsessään tosi mies, jonka halu on naiseen. Vaikeinta minusta tällä hetkellä on oman seksuaalisuuden löytyminen ja toteuttaminen.

Käytyäni Elävät vedet -ryhmän, olen saanut paljon apua identiteetti-ongelmiini ja myös joitakin työkaluja seksuaaliseen eheytymiseen. Olen jonkin verran oppinut hyväksymään itseäni ja antamaan itselleni tilaa, antamaan itselleni luvan olla tarvitseva, tunteva ja tahtova persoona. Siitä on ollut minulle apua avioliitossa, koska usein toimin huomaamattani niin, että roikun vaimossani kiinni – hän ei saa omaa tilaa, koska alitajuisesti koetan miellyttää häntä. Tästä meillä kotona puhutaan monta kertaa. Vaimo kyllä tietää ja haistaa, jos yritän tehdä itseäni liikaa tykö.

Elävät vedet -ryhmä auttoi minua löytämään Jumalan kokonaan uudelleen; rakastavana, persoonan ja identiteetin antavana Isänä. Jumala on vahvistanut käsitystä itsestäni miehenä, millä on ollut avioliiton kannalta ratkaiseva merkitys. Olen saanut itselleni oman tilan, mikä monella tapaa näkyy myös käytöksestäni ja olemuksestani. Kun minulla on turva Jumalassa, hän antaa minulle levollisen mielen, ja tunnen itseni varmaksi ja aidoksi – mieheksi – sellaiseksi kuin Hän minut teki.

Joni 34 v