Tutkijat toteuttivat 6-7 vuotta kestäneen kvasikokeellisen pitkittäistutkimuksen, joka tarkasteli uskonnollisesti värittynyttä muutosta homoseksuaalisesta suuntautumisesta heteroseksuaaliseen suuntautumiseen. Alkuperäinen otos koostui eri kristillisten järjestöjen toimintaan osallistuneista 72 miehestä ja 26 naisesta, joiden seksuaalista suuntautumista, ihastumisia ja fantasioitaan arvioitiin. Lisäksi mitattiin seksuaalisen suuntautumisen ja psykologisen ahdistuksen yhteyttä toisiinsa. Kyseessä oli pitkittäistutkimus. Tämän tutkimuksen tulokset viittaavat siihen, että homoseksuaalisen suuntautumisen muutos näyttää olevan mahdollista joillekin eikä psykologinen ahdistus  lisääntynyt keskimäärin muutosprosessiin osallistumisen takia.”

(Ote tutkimuksen tiivistelmästä. Lähde: Stanton L. Jones & Mark A. Yarhouse: “A longitudinal study of attempted religiously-mediated sexual orientation change.” Journal of Sex and Marital Therapy, 2011, Volume 37, sivut 404-427. Lisätietoja tutkimuksesta löytyy osoitteesta: www.exgaystudy.org)

Johdanto

Tutkijat totesivat tutkimusraporttinsa johdannossa, että monet mielenterveysjärjestöt julistavat nykyään suureen ääneen, että homoseksuaalisen suuntautumisen muuttaminen on mahdotonta ja jopa haitallista. Esimerkiksi Amerikan psykologinen yhdistys totesi monen vuoden ajan verkkosivuillaan: ”Voiko terapia muuttaa seksuaalisen suuntautumisen? Ei. . . [H] omoseksualisuus. . . ei vaadi hoitoa eikä se ole muutettavissa. ” (Answers to your questions about sexual orientation and homosexuality. American Psychological Association, 2005) Amerikan psykiatrinen yhdistys totesi lausunnossaan, että ” ’korjaavan terapian’ potentiaaliset riskit ovat suuret, koska niihin liittyy masennusta, ahdistuneisuutta ja itsetuhoista käyttäytymistä.” (American Psychiatric Association: Psychiatric treatment and sexual orientation position statement, 1998)

Psykologit Stanton L. Jones (Wheaton College, IL) ja Mark A. Yarhouse (Regent University) ovat julkaisseet tutkimustuloksensa, jotka ovat jyrkässä ristiriidassa näiden väitteiden kanssa. Tutkimus on julkaistu vertaisarvioidussa (ns. peer reviewed eli muut tutkijat arvioivat tutkimuksen ennen sen julkaisua) Journal of Sex and Marital Therapy –tiedelehdessä. Jones & Yarhouse käyttivät pitkittäistutkimusta tutkiessaan noin sadan miehen ja naisen seksuaalisuuden muutosyritystä Exodus International’iin sidoksissa olevien kristillisten ex-gayjärjestöjen kautta.

Jones & Yarhouse huomauttavat, että Amerikan psykologinen yhdistys (APA) on hiljattain muokannut ehdottomalta kuulostavia lausuntojaan muutoksen mahdottomuudesta. Homoseksuaalisuuden muutostutkimuksia arvioineen työryhmän raportin (APA Task Force on Appropriate Therapeutic Responses to Sexual Orientation, 2009) tiivistelmän mukaan ”yksilön seksuaalisen suuntautumisen kestävä muutos on epätavallista” (s.2) vaikka muualla raportissa ollaan asiasta epävarmempia: ”On vain vähän luotettavaa todistusaineistoa, jonka pohjalta voisimme selvittää kykenevätkö seksuaalisen suuntautumisen muutosyritykset muuttamaan seksuaalista suuntautumista.” (s.28)

Väite homoseksuaalisen suuntautumisen muuttumattomuudesta on joka tapauksessa yllättävää, koska tieteellisissä julkaisuissa on ilmestynyt kymmeniä tutkimuksia, jotka ovat raportoineet homoseksuaalisuuden muutoksesta ammattimaisen psykoterapian (mm. Munzer 1965, Hatterer 1970) ja uskonnollisten menetelmien kautta (mm. Pattison & Pattison 1980, Spitzer 2003).

Miksi kannanotto muutosyrityksiin on pessimistinen jos muutoksista on raportoitu aiemmin ilmestyneissä tiedejulkaisuissa? Tärkein syy on ollut se, että aiempien tutkimusten menetelmien tarkkuus on kyseenalaistettu eikä tarjolla ole ollut pitkittäistutkimusta, joka olisi seurannut muutoksen pysyvyyttä tarpeeksi kauan aikaa. Lisäksi monet tutkimukset ovat perustuneet terapeuttien eikä asiakkaan omaan arvioon muutoksesta. APA:n työryhmän mukaan…

”Seksuaalisuuden muutosyrityksiä koskevan tutkimuksen tulisi (a) käyttää seuranta- ja pitkittäistutkimuksen menetelmiä, (b) käyttää otoksen valinnassa menetelmää, joka mahdollistaa riittävän yleistämisen (c) käyttää asianmukaisia, puolueettomia, korkealaatuisia välineitä seksuaalisen suuntautumisen ja seksuaalisen identiteetin arvioinnissa, (d) tarkastelee [henkilön] aiempaa ja nykyistä tilaa, mielenterveysongelmia, muita hoitotoimenpiteitä ja elämänhistoriaa testatakseen kilpailevia selityksiä mahdollisille muutoksille ja (e) käyttää välineitä, jotka ovat kykeneviä arvioimaan [muutosyritysten] haittoja.” (2009, s.6)

Jonesin & Yarhouse toteavat, että heidän tutkimuksensa täyttää monia näistä vaatimuksista.

  1. Tutkimus tarkasteli henkilön tämän hetkistä tilaa sen sijaan, että se luottaisi asiakkaan arvioihin menneisyyden muistikuvien perusteella.   Lisäksi tutkimus oli ns. pitkittäistutkimus (tutkijat seurasivat tutkittavia pitkällä aikavälillä)
  2. Tutkimuksen kvasikokeellinen asetelma on riittävä vastaamaan kysymykseen voiko homoseksuaalinen suuntautuminen muuttua vai ei. Vaikka tutkimus ei sisällä vertailuryhmää (joka ei saisi terapiaa tai jolle annettaisiin valeterapiaa) se kykenee vastaamaan kysymykseen: voiko suuntautuminen muuttua uskonnollisen hoidon avulla.
  3. Tutkimuksessa käytettiin parhaita seksuaalisen suuntautumisen arviointivälineitä
  4. Tutkimus ei sisältänyt vaihtoehtoisia selityksiä muutokselle, koska tutkittavien määrä ei mahdollistanut sitä
  5. Muutosyritysten haittojen arvioinnissa käytettiin yleisesti luotettavaa ja pätevää testiä

Jones ja Yarhouse seurasivat tutkittavia 6-7 vuoden ajan ja he julkaisivat tutkimustuloksensa eräässä Amerikan psykologisen yhdistyksen vuosikokouksen workshopeista 9.8.2009.  He ovat myös julkaisseet väliraportin tutkittavista henkilöistä siinä vaiheessa kun he olivat olleet muutosprosessissa kolme vuotta. Raportti julkaistiin kirjassa Ex-Gays? (IVP, 2007). Tutkijat selittivät tutkimustaan artikkeleissa ja  videoissa, jotka löydät täältä: http://www.ivpress.com/cgi-ivpress/book.pl/code=2846

Nicholas A. Cummings (Ph.D., Sc.D.), eräs Amerikan psykologisen yhdistyksen aiemmista presidenteistä, kirjoitti suosituksen kirjan takakanteen: ”Homoseksuaalisuuden tutkimus sisältää kiistoja, jotka ovat täynnä ideologiaa ja niukasti tiedettä. Tämä tutkimus on luonut uutta maaperää, koska se noudattaa objektiivisuutta ja tieteellistä tarkkuutta, joka voidaan toistaa ja yleistää. Se avaa uusia näköaloja tutkimukseen …. Olen odottanut yli kolmekymmentä vuotta tällaista virkistävää ja perusteellista tutkimusta, joka on välttämätön tässä kiistanalaisessa aiheessa. Psykoterapeuttien ja psykologisten neuvojien tulisi lukea tämä kirja. Sama koskee myös akateemisia psykologeja, jotka tutkivat Ihmisen käyttäytymistä ja seksuaalisuutta.”

Myös RogersH.Wright (Ph.D., Amerikan psykologisen yhdistyksen jaostojen 12 ja 13 entinen presidentti ja nykyinen jäsen) suositteli kirjaa näin: Onnittelut kirjastanne. Se on hyvin ja huolella tehty. Huolellinen koeasetelma antaa lisäpainoa teidän tuloksillenne. Nykyisen poliittisesti ohjatun, poliittisesti korrektin dogmin mukaan homoseksuaalinen suuntautuminen on muuttumaton ja siihen vaikuttaminen terapiassa uhkaa potilaan hyvinvointiaTekemänne huolellisesti toteutettu tutkimus vaatii tämän dogmin perusteellista ja luotettavaa uudelleenarviointia. Parhaassa tapauksessa tutkimuksenne saattaa jopa vakuuttaa mielenterveyden ammattilaiset palauttamaan periaatteet, jotka ovat jo melkein kokonaan unohtuneet: potilaalla on oikeus valita ja että hänellä on kyky siihen.

Jones & Yarhousen haastattelemat ihmiset osallistuivat 16 erilaisen Exodus Internationalin jäsenjärjestön toimintaan eri puolilla Yhdysvaltoja. Exodus on kristillinen ex-gayjärjestö, joka tukee homoseksuaaleja seksuaalisuuden muutokseen ”Jeesuksen Kristuksen voiman avulla”. Jotkut järjestöt käyttävät Andrew Comiskeyn Elävät vedet-eheytymiskurssia kun taas toiset järjestävät sielunhoitotapaamisia, joissa ei ole selkeä struktuuria. Exodus pitäytyy perinteiseen kristilliseen näkemykseen, jonka mukaan homoseksi on syntiä ja siitä tulee pidättäytyä. Lisäksi Exodus uskoo, että homoeroottisen suuntautumisen taustalla on lapsuuden emotionaalista haavoittuneisuutta, joka voi parantua sielunhoidon avulla.

Tutkimus oli ns. kvasikokeellinen eli se muistutti kokeellista tutkimusta. Täysin kokeellinen tutkimus olisi edellyttänyt sitä, että osa tutkimukseen osallistuvista ihmisistä olisi arvottu sattumanvaraisesti hoitoa saavaan koeryhmään ja osa vertailuryhmään, joka ei olisi saanut muutoshoitoa. Tässä tapauksessa vertailuryhmälle olisi saatettu antaa ei-ohjaavaa kuuntelua. Tällä tavoin olisi voitu arvioida aiheutuuko muutos hoidosta vai voiko sitä tapahtua spontaanisti. Jones & Yarhouse totesivat (2007, s.108-112), että Robert Spitzerin haastattelututkimuksen mukaan homoseksuaalisuuden muutos tapahtui pitkän ajan kuluessa, joillakin se tapahtui kahden ja toisilla viiden vuoden jälkeen. Niin pitkän odotusajan antaminen vertailuryhmälle olisi ollut epäeettistä. Toiseksi, vertailuryhmää ei tarvittu, koska haluttiin tutkia väitettä, jonka mukaan homoseksuaalisuuden muutos ei ole mahdollista missään tapauksessa. Väitteen kumoamiseen riittäisi yksikin tutkittava, jonka seksuaalisuus olisi muuttunut jossain määrin.

Tutkittavien keski-ikä oli 35,5 vuotta ja heillä oli ollut paljon seksuaalisia kokemuksia. Tutkittavia oli alunperin 98 (72 miestä, 26 naista), joista 61 oli mukana 6-7 vuoden jälkeen. Miksi jotkut olivat tipahtaneet? Jotkut olivat ilmoittaneet, että eivät halunneet osallistua tutkimukseen, koska he olivat omaksuneet homoidentiteetin eivätkä uskoneet tutkijoiden rehellisyyteen sen kertomisesta tutkimuksessa. Jotkut ilmoittivat, että he uskoivat parantuneensa homoseksuaalisista taipumuksista eivätkä halunneet muistella enää homoelämään liittyneitä kielteisiä kokemuksia. Kolmen vuoden seurannan jälkeen alkuperäisestä ryhmästä oli mukana 74,5% ja kuuden vuoden jälkeen 64%. Tipahtaneiden määrä ei ollut poikkeuksellista verrattuna muihin seurantatutkimuksiin.

Tutkijat käyttivät kolmea tutkimusmenetelmää. Tutkittavat arvioivat suuntautumistaan Kinseyn (Kinsey, Pomeroy & Martin 1948) asteikolla (0-7) ja vastasivat kysymyksiin, jotka koskivat seksuaalista kiinnostusta, emotionaalisia / romanttisia ihastumisia sekä seksuaalisia fantasioita. Kinseyn asteikko arvioi seksuaalisuutta jatkumona heteroseksuaalisuudesta biseksuaalisuuden kautta homoseksuaalisuuteen. Sen takia tutkijat käyttivät myös Shively & DeCecco’n (1977) testiä, joka arvioi homo- ja heteroeroottista kiinnostusta erillään emotionaalisesta kiinnostuksesta. Muutosyritysten aiheuttamaa psykologista haittaa arvioitiin 90-kohtaisella SCL-90-R-testillä, joka on suunniteltu tutkimuksiin ja hoitojen arviointiin. Lisäksi se on pätevä mittari pitkittäistutkimuksissa.

Tulokset

Muutosprosessiin osallistumisen tulokset 6-7 vuoden jälkeen osoittavat, että muutosta todella tapahtuu, vaikkakaan ei kaikille.

• Onnistuminen: Seksuaalisuuden muutos: 23% (n = 14) osallistujista raportoi merkittävää homoseksuaalisen vetovoiman vähentymistä ja merkittävää siirtymistä heteroseksuaaliseen kiinnostukseen ja toimintaan.
• Onnistuminen: Selibaatti: 30% (n = 18) kertoi, että homoseksuaalinen vetovoima ei ollut hävinnyt, mutta se ilmeni vain satunnaisesti tai sellaisella tavalla, joka ei tuottanut ahdistusta. Tämän seurauksena he kykenivät elämään tyytyväisenä ilman avointa seksuaalista toimintaa.
• Muutoksen jatkuminen: 16% (n = 10) ilmoitti vain vähäistä homoseksuaalisen kiinnostuksen vähentymistä. He eivät olleet tyytyväisiä muutoksen määrään ja pysyivät sitoutuneena muutosprosessiin.
• Ei muutosta: 7% (n = 4) ilmoitti, ettei merkittävää seksuaalisen suuntautumisen muutosta ei ollut tapahtunut. He eivät olleet luopuneet muutosprosessista, mutta jotkut olivat hämmentyneitä siitä miten heidän tulisi edetä jatkossa.
• Muutoksen epäonnistuminen: Hämmentynyt: 5% (n = 3) ilmoitti, ettei merkittävää seksuaalisen suuntautumisen muutosta ollut tapahtunut. He olivat luopuneet muutosprosessista, mutta eivät kuitenkaan ottaneet itselleen homoidentiteettiä.
• Muutoksen epäonnistuminen: homoidentiteetti: 20% (n = 12) oli luopunut muutosprosessista ja omaksunut homoidentiteetin.

Tutkimuksessa käytetyt testit osoittivat, että osa tutkittavista oli kokenut tilastollisesti merkittävää muutosta seksuaalisuudessaan. Psykologista ahdistusta mittaava testi osoitti, että muutosyritys ei ollut haitallista. Itseasiassa kaksi psyykkisen ahdistuksen indikaattoria osoittivat, että hyvinvointi lisääntyi tutkimuksen aikana.

Ex-gayjärjestöjen mukaan muutoksen onnistuminen merkitsee heteroeroottisen kiinnostuksen vahvistumista ja / tai homoeroottisen kiinnostuksen vähentymistä.  Tästä näkökulmasta katsoen 53% oli saavuttanut jonkin asteisen onnistumisen seksuaalisuuden muutoksessa. 25% tutkituista arvioi, että muutos oli epäonnistunut.

Suurin osa seksuaalisuuden muutoksesta tapahtui muutosyrityksen alkuvaiheessa ja muutos säilyi kuuteen vuoteen saakka.

Pohdinta

Jones ja Yarhouse päättelivät, että ”tämän tutkimuksen tulokset näyttävät olevan ristiriidassa yleisesti hyväksytyn mielipiteen kanssa, jonka mukaan seksuaalinen suuntautuminen ei voi muuttua” (s. 425). Tulokset eivät myöskään tukeneet väitettä, jonka mukaan muutosyritys on todennäköisesti haitallista sitä yrittäville ihmisille.

Tutkijat kertoivat kuitenkin, että tutkimuksella on puutteensa. Ensiksikin, kun tutkimukseen osallistuneita tarkastellaan koko ryhmänä seksuaalisen suuntautumisen muutos oli keskimäärin vaatimatonta. Tutkijat totesivat, että syynä oli se, että dramaattisia muutoksia kokeneet laskettiin yhteen niiden kanssa, jotka siirtyivät kohti homoidentiteettiä.

Toiseksi, ne osallistujat, jotka olivat aloittaneet muutosprosessin ennen tutkimuksen alkua päätyivät positiivisempaan tulokseen verrattuna niihin, jotka aloittivat muutosyrityksen tutkimuksen aloittamisen kanssa samaan aikaan. Syynä voi olla se, että aiemmin aloittaneiden joukosta oli tipahtanut pois ne, jotka eivät olleet onnistuneet muutosyrityksessä. Tästä ei ole kuitenkaan mitään varmaa tietoa. Jones ja Yarhouse totesivat, että ehkäpä juuri sen takia muutoksen kokeneiden lukumäärä edustaa jossain määrin optimistista arviota muutoksen onnistumisesta.

Kolmas tutkimukseen sisältyvä rajoite on se, että kyseessä on suhteellisen pieni otos, jonka takia siitä ei voi tehdä yleistystä kaikkiin muutosta yrittäviin homoseksuaaleihin. Otoksen koko ei ole kuitenkaan epätavallinen muihin seurantatutkimuksiin verrattuna. Lopuksi tutkijat totesivat, että tutkimus ei anna vastausta siihen mitkä tekijät saivat aikaan muutoksen tutkittavissa.

NARTH-järjestön Christopher Rosik totesi, että skeptikot mitätöivät taatusti tämän tutkimuksen ideologisista syistä ja pitävät dogmaattisesti kiinni siitä, että seksuaalinen suuntautuminen ei voi muuttua. Jones & Yarhousen tutkimus kumoaa kuitenkin kaksi väitettä: 1) muutos tapahtuu aina ja se on yksinkertainen valinta, ja 2) muutosta ei tapahdu koskaan ja se on yleensä haitallista. On myös hyvä muistaa, että tässä tutkimuksessa ei tarkastella psykoterapian kautta tapahtuvia muutosyrityksiä vaan tutkimukseen osallistuneet saivat sielunhoitoa kristillisiltä järjestöiltä. On mahdollista, että ammatilliseen psykologiseen hoitoon osallistuminen kristillisen sielunhoidon lisäksi olisi saattanut lisätä positiivisia tuloksia.

Kysymyksiä ja vastauksia

”Ovatko määritelmät muutosyrityksen onnistumisesta päteviä? ”Muutoksen” kokenut henkilö saattaa kokea yhä homoeroottista kiinnostusta. Voiko ”selibaattia/pidättäytymistä” pitää oikeana muutoksena?”

Useimmat tutkittavista eivät kokeneet näitä muutoksia vähäpätöisinä. Monet tutkittavista kärsivät pakonomaisesta seksuaalikäytöksestä ja siksi kyky pidättäytyä toi mielenrauhaa. Tyytyväisyyttä lisäsi myös se, että he kykenivät elämään uskonsa (kristillisten moraalistandardien mukaan) mukaan. Useat tutkittavat, jotka raportoivat muutoksesta heteroseksuaalisuuteen kertoivat, että heillä oli edelleen jossain määrin kiinnostusta samaan sukupuoleen. Kyse oli siis asteittaisesta muutoksesta eikä mustavalkoisesta ”homosta heteroksi” asetelmasta. Tutkijat vertaisivat tällaisia henkilöitä pariskuntiin, jotka kokevat pariterapian auttavan heitä, mutta samalla he saattavat kertoa, että heillä on edelleen jossain määrin vaikeuksia. Vakavasta masennuksesta selviytyneet saattavat kokea joskus lievää masennusta tai alkoholiriippuvaisuudesta toipunut saattaa kokea edelleen kiusauksia.

”Miksi tutkijat eivät käyttäneet seksuaalisen suuntautumisen mittaamisessa psykofysiologista arvointia?”

Muutosta ei mitattu psykofysiologisilla mittareilla (jotka kiinnitetään sukuelimiin mittaamaan kiihottuneisuutta pornografisten kuvien katselussa), koska 1) niiden luotettavuus on kyseenalaistettu tieteellisten tutkimusten perusteella (tutkittavat kykenevät huijaamaan laitteita luomalla itselleen valheellisia seksuaalisia reaktiota), 2) mittalaitteiden käyttö oli käytännössä liian vaikeaa (tutkittavat olivat ympäri maata ja haastattelut olivat jo tarpeeksi tungettelevia ilman sukuelimiin kiinnitettyjä mittareitakin) ja 3) pornon näyttäminen olisi ollut vastoin tutkittavien uskonnollista vakaumusta.

”Tutkimukseen osallistuneet olisi pitänyt laittaa valheenpaljastustestiin, koska jokainen, joka väittää seksuaalisuutensa muuttuneensa valehtelee”

Mikään valheenpaljastustesti ei ole kuitenkaan luotettava. Valehtelemisen vaikutukset näkyvät sydämen sykkeen kiihtymisenä, kämmenten hikoamisena ja ihon ääreisverenkierron vilkastumisena, joka ilmenee mm. kasvojen punastumisena. Testaus perustuu siihen, että henkilö tietää valehtelevansa jolloin valehtelun aiheuttama jännitys näkyy testilaitteessa. Tulos ei ole kuitenkaan täysin luotettava. On todettu, että monien rikoksen uusijoiden on helppo hämätä valheenpaljastinta. He eivät useinkaan tunne syyllisyyttä teostaan eikä heidän autonominen hermostonsa reagoi valehteluun. Totta puhuvatkin henkilöt voivat jännittää vastatessaan kriittisiin kysymyksiin ja silloin heidän tulkitaan valehtelevan. Valheenpaljastustestien virhemahdollisuuden takia niiden tuloksia ei hyväksytä useimpien maiden oikeuslaitoksissa. Testaus ei ole myöskään toimi silloin kun henkilö uskoo valheeseensa (muuttuneensa heteroksi, mutta sitä ei ole oikeasti tapahtunut).

Ainoa keino on luottaa tutkittavan omaan kertomukseen. Jos emme luota muutoksen kokeneiden kertomuksiin miksi luottaisimme niihin, jotka kertovat vahingoittuneensa muutosyrityksissä? Mistä tiedämme, että heidän kertomuksensa eivät ole vain kostonhalua, vahingon suurentelua tai yleisen pahanolon projisoimista muutosyritykseen? Luottamus henkilön itsearviointiin kasvaa jos tutkittavaa voidaan testata yleisesti hyväksytyillä psykologisilla testeillä. Todennäköisyys valehteluun tai kertomuksen muuttamiseen vähenee jos häntä voidaan haastatella useasti monien vuosien ajan kuten Jonesin & Yarhousen tutkimuksessa tehtiin.

Lue Jonesin & Yarhousen vastauksia tutkimusta vastaan esitettyihin väitteisiin verkkosivulla http://www.exgaystudy.org/ex-gays/responses-to-criticism

Lähteet (sis. internetlinkit):

American Psychiatric Association (1998): Psychiatric treatment and sexual orientation position statement.

American Psychological Association (2005): Answers to your questions about sexual orientation and homosexuality.

APA Task Force on Appropriate Therapeutic Responses to Sexual Orientation (2009). Report of the Task Force on Appropriate Therapeutic Responses to Sexual Orientation. Washington, DC: American Psychological Association.

Jones, S. L., & Yarhouse, M.A.: Ex-gays? A longitudinal study of religiously mediated change in sexual orientation. 2007. Downers Grove, IL: InterVarsity Press.

Jones, S. L., & Yarhouse, M. A.:“A longitudinal study of attempted religiously mediated sexual orientation change.” Journal of Sex & Marital Therapy, 2011, 37, 404-427.

Rosik, Christopher H.: “Change in Sexual Orientation is Possible, Harm Unlikely, according to New Evidence of Long-Term Outcomes”